Aloin tässä miettimään että millainen äiti mahdan olla sitten tulevaisuudessa.
Haluan ainakin, että lapseni saa kokea ja nähdä paljon kaikkea erilaista. Lapsellani tulee olemaan rakastavat vanhemmat ja hän ei joudu koskaan kokemaan kotonaan mitään pahaa.
Minun ja oman äitini suhde on ollut aina hieman erikoinen, olemme riidelleet paljon ja edelleen jos toinen sanoo pienenkin väärän lauseen syntyy siitä aivan kauhea sotatila. Olemme äitini kanssa erilaisia ja meillä on erilainen näkemys tähän maailmaan, esimerkiksi hän ei luultavasti pidä ideasta, että suunnittelen lasta silti olen päättänyt että se on minun elämäni ja päätän itse mitä tältä haluan.
Teini-iässä minä ja äitini emme tulleet melkeinpä ollenkaan toimeen, todella useasti lähdin ovet paukkuen hyytävään pakkaseen, kun en jaksanut katsoa äitini naamaa.
Nykyisin kun miettii niin olen aiheuttanut vanhemmilleni todella paljon huolta ja vaivaa ja sen takia yrittänyt korvata sitä heille jotenkin.
Äitini on minulle silti tärkeintä tässä maailmassa siitä ei pääse mihinkään.
Mitä minun vanhempiin tulee niin he ovat edelleen yhdessä mutta riitelevät päivittäin mitä turhemmista ja typerimmistä asioista.
Mutta minä äitinä. Olen sitä mieltä vahvasti että mulla ei vielä oo hajuakaan siitä mitä vanhemmuus on. Tiedän muka pääpiirteittäin mitä on tulossa mutta uskon että se lapsi vasta opettaa meidät vanhemmiksi.
En myöskään usko että minusta tulee mikään ylihysteerinen ja hössöttävä äiti, luulen että ajattelen pärjääväni maalaisjärjellä hyvin pitkälle.
Uskon silti, että minä olen se omalle lapselleni paras ja rakkain äiti ja eikös se ole tärkeintä? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti