Heippa taas pitkästä aikaa, en oo päivitelly blogia nyt vähään aikaan kun mun laturi ensinnäkin sano ittensä irti enkä oo sen takia päässy koneelle tätäkin päivittelen tässä äitin koneella.. Toisekseen se et meijän elämässä on tapahtunu nyt niin paljon semmoisia juttuja ettei niitä voi ihan kuka tahansa edes käsittää.. Onneksi kaikki on nyt hyvin! :)
Mutta aiheeseen, eli miltä musta tuntuu ku mies on intissä...
Alussahan se tuntui juuri siltä, ettei tätä tuu kestään et täs tapahtuu jotain ja kaikki vaan niinku murenee, ikävä oli ihan kamala kokoajan ja kaikki muuki perinteinen rutiini mitä yleensä teki yhdessä oli yhdessä yössä poissa.
Kaikenkaikkiaan tä aika on kuitenkin mennyt todella nopeesti, enää alle 100 päivää ja toinen on kotona taas, saadaan viettää joulu yhdessä ja tä tulee olemaan ensimmäinen joulu näitten neljän vuoden aikana ku vietetään se jouluaatto yhdessä.. Yleensä ollaan oltu omien vanhempien ja sukulaisten kanssa, mutta tänä jouluna teemme vähän eritavalla ja olemme ensin minun sukuni kanssa ja lähdemme vasta sitten ajamaan A:n vanhemmille. :) Sillon ajattelin tehä teille vähän postausta itse jouluaatosta ja kaikkea, mutta katsotaan kun se aika koittaa... Mä puhun taas tulevaisuudesta, vaikka aina voi tapahtua ihan mitä tahansa!
Jotenkin toi aihe taas sivuutti sen todellisen aiheen, mutta joo tämmönen mä oon ja tämmönen mä tuun aina olemaan.. Mutta tosiaan A on armeijassa yhteensä vain sen alle puoli vuotta, että mä pääsin helpolla kun saan sen niin nopeasti kotiin. Ylä ja alamäkiä on ollut tämän ajan sisällä, mutta kaikki on saatu puhuttua ja sovittua ja ollaan onnellisempia kuin koskaan ennen.
Vaikeinta aikaa oli varmasti se kun sain keskenmenon, se aika ku olisi tarvinnut sen toisen tukemaan ja puhumaan näistä vaikeistakin asioista, mutta eihän me oikeastaan koskaan siitä juteltu vaan puin kaiken pääni sisällä ja itkin yksin, koska en vain halunnut näyttää ulos kuinka paha minulla on olla. En halunnut, että A joutuu murehtimaan sitä että mun on paha olla. Tällä hetkellä olen aika hyvin sen asian unohtanut ja mietinkin jo, että koska meille tärppää uudestaan, koska meille suodaan jälleen se onni ja autuus jonka olen jo kerran menettänyt.
Kuitenkin, nyt kun en enää mitään kirjoittamista keksi niin taidan lopettaa tämän nyt tähän.. Eihän tästä kovin pitkä edes tullut, mutta ei se sinäänsä haittaa, kaikki oleellinen on nyt kerätty tähän ja olen tyytyväinen. :)
Sen verran viellä, että olen tota kiertoa nyt jotenkin koittanut laskea eli keskenmenosta olisi nyt se kp26/32.
Vähän on ollut outoja tuntemuksia, mutta luulen että nekin johtuu hormooneista eikä todellakaan raskaudesta. Tänään taas liian innokkaana menin tekemään testin ja negatiivistahan se näytti, eipä yllättänyt..
Katsellaan nyt mitä aika näyttää ja tulen kirjoittamaan tänne taas kun seuraavan kerran pääsen koneelle. :)
Adios!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti